Onpas tamet saaneet hienot astiat :-) Pitää vain varoa, ettei aamunpöpperössä tule kulauttaneeksi pelakuun pistokasta kurkkuun kahvin sijasta! Jos mä otan vesiväreillä maalatessani vesikipoksi mukin, niin poikkeuksetta käy niin, että jossain vaiheessa vahingossa juon siitä. Muulloinkin kuin aamuisin!
Hienosti ovat pelakuut taimella, minä en ennättänyt ottaa alkuja kun alkoivat kukkimaan ja nyt on koko keittiön ikkuna pimennossa kun kasvaa rojottavat myös pituutta ;-) en moista ennen ole nähnyt.
Tia, nämä ovat siementaimia, ei pistokkaita:) Pelakuusta tulee kyllä aika puska ellei leikkaa, minä olen katkonut maljakkoon niitä kukkia sellaisista jotka ennen aikojaan aloittavat.
Nettimartta, kuvatut ja näytetyt ideat on tarkoitettu kiertoon, luultavasti olen nähnyt jossain blogissa jotain vastaavaa, nyt juuri vaan en muista missä:)
Asun maaseudulla viiden lapsen (kolme jo maailmalla ja kaksi jalka ovenraossa;) ja puolison kanssa ja harrastelen asioita vuodenaikojen mukaan - kesällä on pääosassa puutarha ja talvella sisustaminen ja käsityöt, valokuvaus kaiken aikaa, hidasta elämää - familylife with five children and husband, gardening, handwork, home decorating, photography, rural life, slow life or downshifting on my mind.
13 kommenttia:
Onpas tamet saaneet hienot astiat :-) Pitää vain varoa, ettei aamunpöpperössä tule kulauttaneeksi pelakuun pistokasta kurkkuun kahvin sijasta!
Jos mä otan vesiväreillä maalatessani vesikipoksi mukin, niin poikkeuksetta käy niin, että jossain vaiheessa vahingossa juon siitä. Muulloinkin kuin aamuisin!
Kiva idea taimiruukkuihin. Tästäpä tuli mieleeni, että sen ainoan vanhan kupin otan käyttöön istumalla siihen jotain mukavan piikikästä.
Saila, täytyy muistaa olla varovainen. Vakituiseen asustavan kyllä tuossa ikkunalla, jonka ääressä en tapaa kaffejani nautiskella, onneksi:)
Arleena, kuulostaa hyvältä:)
Bloggeri on muuttanut mun Inkiksi, sillä on vissiin ääkkösten kanssa onkelmia? Aamulla ei päässyt mihinkään blogeihin...
Hyvä idea, ihanat taimet!
Onpa taimilla hienot astiat! Pitää varoa ettei aamupöpperössä vahingossa kulauta pelakuuta kurkkuun kahvin sijasta :-)
Saila, täytyypä olla varovainen! Kadonnut postaus on näemmä palannut, mutta kommentit eivät, Saila on käynyt näemmä uudelleen, kiitos:)
Hienosti ovat pelakuut taimella, minä en ennättänyt ottaa alkuja kun alkoivat kukkimaan ja nyt on koko keittiön ikkuna pimennossa kun kasvaa rojottavat myös pituutta ;-) en moista ennen ole nähnyt.
Voi miten syötävän södelit kuvat! Komppaan ekaa kommentoijaa, joka varoitteli sitä, ettet oikeesti vahingossa syö näitä :-D
Tia, nämä ovat siementaimia, ei pistokkaita:) Pelakuusta tulee kyllä aika puska ellei leikkaa, minä olen katkonut maljakkoon niitä kukkia sellaisista jotka ennen aikojaan aloittavat.
Kutri, yritän pitäytyä kahvissa:)
Oih miten suloiset kasvatukset. Ihana ja valloittava idea
Nyt alkoi vilisemään päässä idea ikkunan eteen laitetusta lasihyllystä, jossa on vanhoissa kupeissa taimet. Varastanapa ideasi :)
Kiitos ja heips!
Jori, kiitos visiitistä pitkästä aikaa:)
Nettimartta, kuvatut ja näytetyt ideat on tarkoitettu kiertoon, luultavasti olen nähnyt jossain blogissa jotain vastaavaa, nyt juuri vaan en muista missä:)
Lähetä kommentti