Tähän aikaan vuodesta puutarha on täynnä yllätyksiä. Mikähän tuokin mahtaa olla, joka tuossa pinnistää pintaan? Ai, olinkos minä tuonnekin laittanut niitä pääsiäsnarsissien sipuloita, niitä tetejä - kiva kun selvisivät talvesta. On ruttojuurta ja pihlaja-angervoa, joita löytyy aina uusista kohdista, mutta ei se mitään - nehän laitettiinkin sinne, missä on vapaus levittäytyä. Mutta missä ihmeessä on se tummalehtinen kurjenpolvi, mitään ei näy vaikka muut jo ovat nousseet. Nimilappukin on vielä paikallaan, ainakin melko varmasti luulen, että tuo on juuri se paikka, jonne sen istutinkin.
Pihanurmen keskeltä löytyy yksi nimilappu, syysleimu Elli. Noh, siihen nurmen keskelle en sitä ihan varmasti ole istuttanut, joten jossain muualla sen täytyy olla - tuon lapun talteen puutarhakirjan väliin:voin sitten syksyllä tarkistaa tuntemattoman leimun kohdalta, että voisiko se olla vaikka Elli. Oli niin hyvä nimi, että pakkohan se oli ostaa, voi aina käydä kurkkaamassa mitä Ellille nyt kuuluu - kun vaan nyt muistaisi missä:D
Narsissit kukkivat jo ja valkotäpläimikkä...
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.JPG)
aW.jpg)
7 kommenttia:
Kumpa aina jaksaisikin merkitä kaikki kasvit, niin tietäisi mitä odottaa, toisaalta yllätyksissä on viehätyksensä. Minä mylläsin ison perennapenkkini syksyllä ja nyt mikään ei ole sillä paikalla kuin ennen ja takuulla joitakin katosi mutta toisaalta sain ystävältä paljon taimia joten jännitystä riittää.
Minulla on "lupa" ihmetellä, mitähän tuossakin kasvaa...:)
Ensikesänä sitten pitäisi jo tietää.
Eiköhän se pian selviä, mihin Elli on piiloutunut ja tumma kurjenpolvi. Jotkut viihtyvät mullissa pitkään, mutta ennenpitkää pulpahtavat näkösälle.
Kauniita kukkia, ihana iloinen keltainen. Toivottavasti elli löytyy kesän mittaan :)
Ps. Tunnustus blogissani
Löytöretkeily onkin puutarhan parasta antia tähän aikaan vuodesta.
Ja miten iloiseksi voikaan tulla pienistäkin löydöistä!
Joka kevät myös ihmettelee kasvien sitkeyttä, ne kestävät lumen, pakkaset ja kevään kylmät yöt.
Pirkko, minä joskus koitin, mutta en osannut nättejä merkkejä laittaa - alkoi näyttää kasvitieteelliseltä puutarhalta. Olenkin päätynyt täyttämään paikat kestävilla peruskasveilla ja vain mausteeksi vähän jotain sellaisia, jotka ehkä kestävät, ehkä ei:) Ja mylläys on kyllä varma tapa hukata kaikki, mutta kyllä se taas tutuksi tulee:D
Irmastiina, uuden kanssa on aina yhtä jännittävää - vaikka kuinka luulee muistavansa:)
Irene, toivottavasti:)
Anja, vaikka keltainen ei ole suosikkini on se silti aina yhtä raikas pilvisenkin päivän kirkastaja:) Kiitos tunnustuksesta ja haasteesta, vastaan jossain vaiheessa!
Mk, sitäpä se on, löytöretkeilyä ja aina yhtä ihanaa vanhojen tuttujen tapaamista ja uusienkin:)
Yllätykset ovat kyllä... no, yllätyksiä. Suurin osa onneksi ihania, mutta jotkut kyllä vähemmänkin mieluisia, kuten kultapalloksi tunnistettu pihani salaperäinen vieras, jota olen varalta vaalinut, jos vaikka olisi jotakin mahtavaakin. Höh.
Olen kodissani suosinut aina piperryksetöntä linjaa enkä ole koriste-esineitä oikein koskaan kannattanut; kaikella - kauniillakin - pitää olla joku funktio. Siksi pihallanikaan ei ole puutarhapatsaita tai muita "focal pointeja". Nyt kuitenkin olen tajunnut yhdistää kauneuden ja hyödyllisyyden ja tilasin Elsan lempituolista metallisia merkkauskilpiä. SELLAISET koristeet minun on niin helppoa hyväksyä, ja hankintahinta - edullinen toki - itselleni perustella. Ja kun kauppias itse vielä muistaa laittaa tietoa erilaisista kynävaihtoehdoista, jotka pysyvät tai eivät pysy kylttien pinnassa,puutarhaelämäni ei voisi olla paremmin hoidossa.
Lähetä kommentti