sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Hrrrrrrrrrrr!



 


Sumussa vietetyn syksyn jälkeen tulikin sitten kirkas pakkasaamu ja kuorrutti kaiken kimaltelevaan sokerihuurteeseen, ruohikollakin loistivat tuhannet timantit.  Sain apua pihan talvikuntoon laittoon juuri sopivasti edellisenä päivänä niin, että paljonkaan ei jäänyt pakkasen armoille.  Ja lumenhan satoikin sitten heti päälle ja peitteli armollisesti loput:)  Ja tänäänkin on kylymä!

Anemian syynä ei olekaan keliakia - syy löytyi ja hoidettiin, joten eiköhän tässä taas ala voimatkin palautua, kun hb. paranee pikkuhiljaa.  Hieno juttu ettei ollutkaan mitään kroonista:)

Kuopus täytti 18 vee ja sai ajokortin saman tien - oletteko kaikki äidet samanlaisia:huoli nuoresta kuskista on alkuun suuri, kyllä siihen sitten taas sopeutuu, kun aikaa kuluu ja kaikki osoittautuu sujuvan hyvin?  Nyt vaan  sattuivat nämä kaikkein pahimmat ajokelitkin... Lohduttelen itseäni, että johan tuo ennätti kolme vuotta harjoitella mopoautolla - sillä vaan oli niin turvallinen ajonopeus.  Meillähän nuorten ajaminen on aika välttämätöntä heti kun vaan voi, kun lukioonkin on matkaa yli 30 km. ja bussillekin 7 km.

Tänään olisi sitten vihon viimeinen tilaisuus hankkia itselleen kunnon kannanotto-oikeus seuraaviksi neljäksi vuodeksi kunta-asioissa että eikun äänestämään  ellet jo ennakkoon käyttänyt oikeuttasi:)  Nythän ollaankin tavallistakin isomman äärellä - hallitus on leikannut kuntien valtionapuja ottamatta pois yhtään tehtäviä, joita se on niille antanut.  Se aikoo parantaa palvelua vähentämällä väkeä ja siirtämällä ennestäänkin suurten kuntiemme rajoja vieläkin kauemmas toisistaan. 

Itse olen ollut ja olen edelleen pienen ja ihmisen puolella niin kunnan kuin valtionkin hallinnossa ja aion toimia sen puolesta edelleen - vain siten yksittäinen ihminen voi oikeasti vaikuttaa omien asioidensa hoitoon.  En usko siihenkään, että maailma pelastuu kokoamalla ihmiset asumaan kerroksittain liki toisiaan vaan mielestäni haja-asutusalueella voi elää vähintäänkin yhtä ekologisesti kuin kaupungissa.

Auts, tästähän tuli nyt oikein saarna siihen nähden kuinka niukkasanainen yleensä olen, mutta menkööt nyt - KÄYKÄÄHÄN ÄÄNESTÄMÄSSÄ, kukin omien arvojenne ja tavoitteittenne mukaisesti, ihan riippumatta siitä mitä mieltä olette minun ajatuksistani:)

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Puhut ihan asiaa!! :D ja hyvä kun löytyi sinun ongelmaan syy... Hyvää sunnuntaita!

pirkko kirjoitti...

Hyvä, että Hb palautumassa normaalille, alhaisena se tosiaan vie voimat. Kauniit ovat kuvasi, oih.

Anja kirjoitti...

Kylläpä on hienoja aamuauringon ja kuuran sekä kukkasten kuvia!! Hyvä että syy löytyi ja hoito auttaa!

Merja K kirjoitti...

Hyvä että syy löytyi :)

Kauniita kuvia, iloista sunnuntaipäivää!

Millan kirjoitti...

Onneksi löytyi apua anemiaan :) Kauniita kuvia olet taas napannut. Äänestäminen olisi tosiaan tärkeätä, mutta minkäs teet, kun ei ole ketä äänestää! Tällä paikkakunnalla ei ole kannattamallani puolueella ehdokkaita, enkä edes tunne muista puolueista ketään likimainkaan sopivaa, kun olen asunut niin vähän aikaa paikkakunnalla. Enpä ainakaan tule tukeneeksi niitä typeryyksiä, joita paikkakunnan valtaapitävän puolueen eduustajat tulevat väistämättä tekemään..

Kruunuvuokko kirjoitti...

Äänestämässä käymme mieheni kanssa aina jo ennakkoon postissa. Mielestämme tosi kätevä tapa.

Ymmärrän täysin huolesi kuopuksesi puolesta. Tänä päivänä tuntuu, että liikennekäyttäytyminen on muuttunut joidenkin autoilijoiden taholta välinpitämättömäksi ja riskejä kaihtamattomaksi. Ei riitä, että riskikäyttäytymisellä liikenteessä vaarannetaan oma henki, vaan vaarannetaan myös muiden kanssa autoilijoiden turvallisuus. Vasta vähäisen ajokokemuksen omaavalle nuorelle tämä on yksi vaaratekijä lisää muiden tekijöiden joukossa. Pelkosi on ihan aiheellinen, eikä sitä siis sovi väheksyä.

Kauniita huurrekuvia.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Olet sinä taitava kuvaaja....kerrassaan upeita ovat taas.

Äänestetty on...tottaahan toki.

lepis kirjoitti...

Näyttää varsin syväjäädyteltä. Hui! Ruusu on upea huurteessa!

Jael kirjoitti...

Upea tuo huurteinen ruusukuva.

Susanna kirjoitti...

Upeita kuvia!

Pienet lapset, pienet huolet, isot lapset, isot huolet, meneekö se niin?

Henkkumaaria kirjoitti...

Hei! Minulla on tuossa kolmas lapsista jo vuoden ajellut autolla, eikä onneksi ole mitään erityistä tapahtunut. Ennen kuin viime yönä sitten pojat karauttivat kaverin autolla (kuljettajana pojan kaveri selvin päin) yhden talon puisesta aidasta läpi pihan puolelle. Mitään henkilövahinkoja ei onneksi tullut,mutta aita hajosi, auto hajosi ja poliisithan siihen tietty tuli. Ensimmäisenä ajattelinkin, että niin kauan, kun ihmiset ovat kunnossa, ei hätää. Kyllä luulisin, että tuo mopoautoilu on kuitenkin ollut hyvää harjoitusta autolla ajoa varten. Onhan hän joutunut kolmen vuoden aikana oppimaan muun liikenteen huomioimista siellä sen seassa liikkuessaan. Hyvin se sujuu, usko vaan. Meillä vanhin poika on ammattikuski, isolla Valion kuorma-autolla ajaa. Alkuun jännitin sitäkin, mutta on sitäkin jo seitsemän vuotta ilman vahinkoja ajettu, eikä äitikään enää sen takia menetä yöuniaan!

arleena kirjoitti...

Mukava ja sinulle helpottavaa, että diagnoosi on selvinnyt.

Äänestämässä on käyty, naista olen äänestänyt jo ties kuinka monissa vaaleissa. Niin nytkin ja läpi meni.

Päivi Pousi kirjoitti...

Äänestämässä on käyty,tottakai:)
Kirpeän kylmä sää sen kun jatkuu, totutellaan nyt sitten talveen...

Liekki kirjoitti...

Syötävän ihana, tuo huurteinen ruusu!

Alhainen hb saa kyllä olon vetämättömäksi. Loistavaa, että homma hoidossa! :)

Monisuuntaista kirjoitti...

Kyllä tuo huurre vaan on sitten kaunista.
Itseä on jo jännittänyt ne kerrat,kun lapset ovat ensimmäisiä kertoja lähteneet polkupyörillään itsekseen liikenteeseen. Mitähän lie edessä,kun pääsevät auton rattiin asti.
Alhainen hb on kyllä puhdin viejä,mutta onneksi sen saa melko helposti kuitenkin nousemaan,kunhan vaan muistaa ottaa lääkkensä. Onneksi ei kuitenkaan ollut keliakiaa.

Unknown kirjoitti...

Talvi kuorrutaa kaiken niin kovin kauniiksi. Itse keräsin tänään jäkälää ja mustikanvarpuja, pitkästäaikaa tekee mieli askarrella jotakin kaunista:D

Amazing Counters