tiistai 19. heinäkuuta 2011

Eräänä kauniina iltana...On a beautiful evening...

...nousee järveltä sumu.  ...mist rises from the lake.




Välillä on ihan sydän pakahtua näiden luonnonilmiöiden kauneuden äärellä, mistä kuvassa on vain kalpea aavistus - mikä etuoikeus on saada asua kaiken tämän keskellä!  Sydäntä pakahduttaa sekin, kun lukee, että ihmisen olisi luonnolle parempi asua toisiaan lähelle rakennetuissa pilvenpiirtäjissä ja samaan pakettiin kai kuuluu se, että teollisuus eli työpaikat olisivat siinä heti vieressä, ympärillä.  Voiko tosiaan olla parempi niin? Kun tuntuu, että tässä elän luonnon tahtiin, osana sitä, yrittäen jättää mahdollisimman vähän merkkejä itsestäni...

16 kommenttia:

Pami kirjoitti...

SAmaa mieltä kanssasi. Kyllä täällä luonnon keskellä vaan on niin paljon parempi!!

Soili kirjoitti...

Näin on, sanoo maalta kotoisin oleva ja 38 kaupunkivuoden jälkeen maalle muuttanut.

Mikä tuo sininen kukkija on, sinisalviako?

Inkivääri kirjoitti...

Pami♥

Soili♥ - se sininen kukka on siperianampiaisyrtti, joka sai juuri häädön tuosta, kun täytti koko yrttipenkin kesäkeittiön vieressä. Nyt se saa taistella vallasta leviäväisten ruusujen kanssa, ajattelin, että olis nättiä ruusujen joukosta kurkkiessaan:)

Saila kirjoitti...

OI, näistä tullee ihan elokuun usvatunnelmat... kohta on kesä loppupuolela, vaikka tuntuu, että just nytten on se lakipiste!

Niin kaunista.

Ehottomasti on IHMISELLE parempi asua luonon lähelä, mutta ko meitä korttoja on globaalisti ajatellen aivan liikaa ja suurin osa ellää aika laila jälkiä jättäen... *huoh*

Katjusha kirjoitti...

Juu näin on! Luonto se antaa paljon voimaa ihmismielelle!

santra kirjoitti...

Satumainen tunnelma. :)

Mk kirjoitti...

Ehkä nykyinen pahoinvointi johtuukin juuri siitä ettei kaikilla ole mahdollisuutta kuunnella itseään, ja asua siellä missä mielikin lepää.
Taas kerran ihanat kuvat.

arleena kirjoitti...

Hyvin kuvasi välittävät tuon kauneuden. Olet etuoikeutettu, harvat saavat kokea tuota.

varjoyrtti kirjoitti...

Niinpä. Sanoppa muuta :)

Inkivääri kirjoitti...

Saila, niin se loppukesä alkaa antaa merkkejä itsestään, mutta nyt taas paistaa sumuisen aamun jälkeen aurinkoinen ja näyttää KESÄLTÄ:)

Katjusha, niin se tekee:)

Santra, eikös, voi melkein nähdä keijujen tanssivan:)

Mk, niin voi olla - jokaisella pitäisi olla aikaa kuunnella itseään ja etsiä ja löytää oma rauhoittumismaisemansa:) Voisihan se olla vaikka Pariisin punaisten kattojen yllä jossain kattoterassilla - katukuilua on vaikea kuvitella siihen tehtävään...

Arleena, tunnen olevani etuoikeutettu todella:)

Varjoyrtti, niinpä:)

aimarii kirjoitti...

Maisema on valtavan kaunis. Olet etuoikeutettu, kyllä se niin on.
Kait minäkin, kun luonto on ympärillä, sen kauneus ja rauha.

elämäni matkat... kirjoitti...

Ihana, ihana, ihana sumu. Todellaa hienoja hetkiä olet saanut talteen.

tia kirjoitti...

Aivan kuin satumaassa asuisitte, niin kaunista on.

Tsinnia kirjoitti...

Huikeat maisemat, ihan kylmät väreet menee, vaikka täällä helteessä istuskelenkin :)

Inkivääri kirjoitti...

Tsinnia, en ole itsekään vielä ainakaan väsynyt ihailemaan maisemaani, se on jokapäiväinen ilonaiheeni:)

Puutarhuri kirjoitti...

Kiitos vierailusta, sinut olinki jo ehtiny unohtaa, aiemmin kerran täällä pyörähdin mutta en ehtinyt kunnolla lukemaan blogiasi. :) Aivan ihania kuvia, voin kuvitella tuon tunnelman, rauhallisuuden, mikä näistä kuvista henkii.. samaa mieltä edellisten kans, kyllä ihminen tänne luonnon keskelle kuuluu, ei ole betoniviidakot ainakaan mua varten! Sairaaksi tulisinl, jos joutuisin kaupunkiin muuttamaan. Oon niin onnellinen kun saan asua maalla. :)

Amazing Counters