...nousee järveltä sumu. ...mist rises from the lake.
Välillä on ihan sydän pakahtua näiden luonnonilmiöiden kauneuden äärellä, mistä kuvassa on vain kalpea aavistus - mikä etuoikeus on saada asua kaiken tämän keskellä! Sydäntä pakahduttaa sekin, kun lukee, että ihmisen olisi luonnolle parempi asua toisiaan lähelle rakennetuissa pilvenpiirtäjissä ja samaan pakettiin kai kuuluu se, että teollisuus eli työpaikat olisivat siinä heti vieressä, ympärillä. Voiko tosiaan olla parempi niin? Kun tuntuu, että tässä elän luonnon tahtiin, osana sitä, yrittäen jättää mahdollisimman vähän merkkejä itsestäni...
16 kommenttia:
SAmaa mieltä kanssasi. Kyllä täällä luonnon keskellä vaan on niin paljon parempi!!
Näin on, sanoo maalta kotoisin oleva ja 38 kaupunkivuoden jälkeen maalle muuttanut.
Mikä tuo sininen kukkija on, sinisalviako?
Pami♥
Soili♥ - se sininen kukka on siperianampiaisyrtti, joka sai juuri häädön tuosta, kun täytti koko yrttipenkin kesäkeittiön vieressä. Nyt se saa taistella vallasta leviäväisten ruusujen kanssa, ajattelin, että olis nättiä ruusujen joukosta kurkkiessaan:)
OI, näistä tullee ihan elokuun usvatunnelmat... kohta on kesä loppupuolela, vaikka tuntuu, että just nytten on se lakipiste!
Niin kaunista.
Ehottomasti on IHMISELLE parempi asua luonon lähelä, mutta ko meitä korttoja on globaalisti ajatellen aivan liikaa ja suurin osa ellää aika laila jälkiä jättäen... *huoh*
Juu näin on! Luonto se antaa paljon voimaa ihmismielelle!
Satumainen tunnelma. :)
Ehkä nykyinen pahoinvointi johtuukin juuri siitä ettei kaikilla ole mahdollisuutta kuunnella itseään, ja asua siellä missä mielikin lepää.
Taas kerran ihanat kuvat.
Hyvin kuvasi välittävät tuon kauneuden. Olet etuoikeutettu, harvat saavat kokea tuota.
Niinpä. Sanoppa muuta :)
Saila, niin se loppukesä alkaa antaa merkkejä itsestään, mutta nyt taas paistaa sumuisen aamun jälkeen aurinkoinen ja näyttää KESÄLTÄ:)
Katjusha, niin se tekee:)
Santra, eikös, voi melkein nähdä keijujen tanssivan:)
Mk, niin voi olla - jokaisella pitäisi olla aikaa kuunnella itseään ja etsiä ja löytää oma rauhoittumismaisemansa:) Voisihan se olla vaikka Pariisin punaisten kattojen yllä jossain kattoterassilla - katukuilua on vaikea kuvitella siihen tehtävään...
Arleena, tunnen olevani etuoikeutettu todella:)
Varjoyrtti, niinpä:)
Maisema on valtavan kaunis. Olet etuoikeutettu, kyllä se niin on.
Kait minäkin, kun luonto on ympärillä, sen kauneus ja rauha.
Ihana, ihana, ihana sumu. Todellaa hienoja hetkiä olet saanut talteen.
Aivan kuin satumaassa asuisitte, niin kaunista on.
Huikeat maisemat, ihan kylmät väreet menee, vaikka täällä helteessä istuskelenkin :)
Tsinnia, en ole itsekään vielä ainakaan väsynyt ihailemaan maisemaani, se on jokapäiväinen ilonaiheeni:)
Kiitos vierailusta, sinut olinki jo ehtiny unohtaa, aiemmin kerran täällä pyörähdin mutta en ehtinyt kunnolla lukemaan blogiasi. :) Aivan ihania kuvia, voin kuvitella tuon tunnelman, rauhallisuuden, mikä näistä kuvista henkii.. samaa mieltä edellisten kans, kyllä ihminen tänne luonnon keskelle kuuluu, ei ole betoniviidakot ainakaan mua varten! Sairaaksi tulisinl, jos joutuisin kaupunkiin muuttamaan. Oon niin onnellinen kun saan asua maalla. :)
Lähetä kommentti