Syöpäpäiväkirja 3 - matka, jota en tilannut

Odottavan aika on pitkä.   Siinä ennätti odotellessa miettiä asioita, lukea sairaudesta, keskustella toisten kanssa, surra ja laskea leikkiä.  Alkuun koko asiasta puhuminen itketti, mutta kohta sen pystyi jo sanomaan ilman tunnekuohua.  Miestä selvästi ahdisti totta kai - meidänhän oli tarkoitus viettää yhdessä vanhuutemme ja nyt juuri lapsetkin alkavat loputkin olla jo toinen jalka ovesta maailmalle menossa.  Nytkö kuitenkin yhteinen tiemme katkeaa?  Hänen tiedontarpeensa oli selvästi suurempi ja kun sitten soittelin sairaalaan ja sain tietää, että vasta parin viikon päästä, aivan joulun alla on sinne varattu aika hän ehdotti, että jospa käydään Helsingissä Docrateksessa, yksityisessä syöpäsairaalassa.  Saamme ainakin keskustella lääkärin kanssa, kuulla ennusteesta ja hoidoista syöpälääkärin näkökulmasta.  Niin siinä sitten varailtiin aikaa ja ostettiin junalippuja ja tehtiinkin Helsingin reissu, lopulta sitten toinenkin.

Sehän olikin mukavaa, pääsi irrottautumaan kotiympyröistä ja aatoksista, katseltiin kaupunkia ja tehtiin lahjaostoksia.  Käytiin syömässä hyvin ja oltiin kuin ei oltaiskaan.  Senaatintorilla kierreltiin Tuomaan markkinoilla ja käytiin tarkistamassa vieläkö selvitään Porhanian pyöröovista - minähän niitä olen testaillut ennen muuten vaan, mutta mies opiskelujenkin puitteissa. 

Me selvittiin niistä kyllä kunnialla, mutta pihalta löytyi nuori mies, jolla lienee jotain vaikeuksia ollut, kun oli sinne jäänyt ulkosalle reppuineen - vai onko kyseessä se ikuinen opiskelija?

Docrateksessa oli rauhoittava tunnelma, kaikilla riitti aikaa ja hymy ja lääkärinvastaanotolle oli varattu aikaa tunti.  Siinä ennätettiin käydä läpi kaikki hoitomahdollisuudet ja yleistä tietoa syövistä ja juuri tästä syövästä eikä kuolemaennusteita annettu.  Sellaisia prosenttilukuja kyllä, jotka laittoivat miettimään, mutta jotka olen nyt myöhemmin selitellyt parhain päin ja itse asiassa oma lääkäri sanoi, että luvut ovat pari vuotta vanhoja ja hoidot kehittyvät koko ajan.  Paksunsuolen syövästä, joka ei ole levinnyt selviää hengissä 90% sairastuneista, levinneisyys laskee prosentteja dramaattisesti, vain 30-50% on hengissä viiden vuoden päästä.  Asiaa sulateltuani mietin, että olen vielä melko nuori ja olen muuten ihan terve ja hyväkuntoinenkin...

Ja hoitelen puutarhaa, jonka sanotaan hoitavan mielenterveyttä:)  Joulunseutuunhan minulla oli niitä pikkuterapeutteja kokonaista viisi kappaletta...