tiistai 28. elokuuta 2012

SE lähestyy




Vielä kukkii, aurinkokin välillä paistelee, mutta myös punertavat marjat pihlajain...  Vuotuiset rapujuhlat juhlittiin ja arkeen on taas hetkeksi palattu.  Pikapuoliin pääsemme onnellisissa merkeissä Sardiniaan, viettämään Esikoisen häitä - ihanaa!  Nyt vaan peukut pystyyn, ettei sinne iske se heidän kaipaamansa sadekausi juuri sinä aikana kuin me ollaan siellä puolitoista viikkoa:)

perjantai 17. elokuuta 2012

Lisää kärhöä - clematis Ville de Lyon


 


Tulihan niitä lämpösiä viel  ja kukkaan ennätti myös tämä jalompi kärhö.  Joka kesä on iloinen yllätys, sillä tämän ei oikeastaan pitäisi edes pärjätä näin pohjoisessa.  Niinpäs vaan selvisi viime talvesta ja vielä tästä viileästä märästä kesästäkin - kukinta vaan on ainakin kolme viikkoa myöhässä.  Mikä ei sinänsä haittaa, kiva saada syksyisten keltaisten joukkoon punaista:)  Oikein muksevaa elokuun lopupuoliskoa kaikille:)

torstai 2. elokuuta 2012

Vihdoin kukassa! - Clematis intergrifolia 'Heather Herschell'


Luulin jo, että sade on pilannut nuput tai etteivät ne saa kylliksi aurinkoa, kun nuppuvaihe kesti niin kauan.  Eilenpä sitten ilahtuneena huomasin, että yksi nuppu on auki - kukka on juuri niin kaunis kellonen kuin odotinkin, oi tätä ilon päivää: melkein luulen, että kello helisee hiljaa:)

Niih ja en ole suotta säitä valitellut - kotikuntani on maan sateisin kunta heinäkuun aikana, että on se ihan mitattavissa ollut tosiasia, kun on tuntunut tavallista sateisemmalta.  Ja onhan meidän järvi vieläkin kuin keväällä yleensä - vesi on korkealla vieläkin.  Onni onnettomuudessa on, että puutarha tuntuu enimmäkseen nauttivan runsaasta vesimäärästä, kaikki kasvaa kohisten ja kukintaakin riittää, aika harva lopulta on sateista kärsinyt - tarhuri vissiin eniten8]

Ollaan jo elokuulla - vielä toivon pitkää ja kuumaa loppukesää:)

Amazing Counters