lauantai 18. lokakuuta 2014

Lontoossa - London

Käytiin sitten viimein tekemässä tupatarkastus Esikoisen uuteen vanhaan kotiin - johan se Esikoinenkin on siinä vuoden asunut.  Lontoosta tykkään kaupunkina ja nyt tuli katseltua uudesta kulmasta, kun ollaan ennen pyöritty ihan keskustassa enempi.  Kaikenlaista mukavaa touhuttiin - kierreltiin Greenwichissä, käytiin iltapäiväteellä ja Shardissa syömässä.  Siellä on paljon karttoihin merkittyjä reittejä, mutta reittien ulkopuolellakin on paljon nähtävää ja koettavaa ainakin tällaiselle harvakseltaan kävijälle.

 Kirjannäköisiä penkkejä oli pitkin kaupunkia katutaiteena, juuri ennätimme nähdä ennen purkamista - jokaisen penkin kuvitus perustui johonkin kirjaan.  Joelle oli tulossa purjalaivoja ja niihin liittyen siellä oli kaikenmoista muutakin hulinaa niin kuin tuo kärryissä laulava mies, jota nainen veteli pitkin katuja.  Oli ihana reissu, tarttis vain useammin päästä :)







lauantai 6. syyskuuta 2014

No onkos tullut kevät...

Jäi iso sipulitilaus tekemättä, kun yhtäkkiä ollaankin jo niin pitkällä syyskuun puolella - no, eikun keruueriä lähikaupoista ja tekemään kevättä:)  Samalla saapi korjata satoa ja ihmetellä Teresanruusua, joka päätti aloittaa uudelleen kukinnan...



torstai 4. syyskuuta 2014

Syyskuu saapui

Syyskuu ei onneksi kuitenkaan vielä tuonut pakkasia tullessaan, onkohan pelargonit ikinä olleet näin myöhään pihalla?   Pitää ne nyt kuitenkin tupaan keräillä, kun ensi viikolla ollaan reissussa, kumminkin silloin pakkasta pukkaa.  Ollaan lähdössä Esikoisen tupaa katsomaan Lontooseen, vuoden ovat jo kohta asuneet talossaan enkä ole päässyt käymään, kun odottelin sitä paranemistani ja sitten tuli kesäkiiruut.

Lämpimät säät houkuttavat pihalle, mutta taitavat nuo hoidot kuluttaa, kun ei niin paljon jaksa kerralla tehdä - mutta mikäs pakko, vähemmälläkin toimeen tullaan.  Omppuja tulee ihan mukavasti, marjoja on säilötty pakastimeen - kesää talletettu talven varalle :)  Kurtturuusu jakaa mielipiteet, mutta minä tykkään siitä ja annan olla - muitten ruusujen lopetettua se vain jaksaa jatkaa.  Viime kesänä istutettu syyshortensiakin kukkii, toivottavasti kotiutuu kunnolla tänne.  On noita kylällä pihoissa, että toivoa on.




lauantai 9. elokuuta 2014

Puppies - suomenpystykorvan pennut

Meidän Tipsu on jo niin vanha koira, että nämä pennut ovat sen viimeiset ja nekin jo tehty lääkärintodistuksella:lri totesi, että reipas ja terve rouva tekemään vielä vaikka usiammankin pentueen.  Pari pentua on vielä hakematta, mutta kaikki seitsemän on jo varattu.  Emolla on vielä hetken pystybaari auki, mutta tuskin taaskaan tulee ongelmaa vaikka pennut lähtevät, näyttää siltä, että maito on vähissä jo. 

Ihania pennut ovat, mutta mutta - kyllä seitsemän pentua saavatten aikaan melkoisen määrän sitä ihtiään.  Vaikka on iso piha tuntuu, että aina astuu miinaan, kun olemme pitäneet pentuja paljon vapaana.





torstai 7. elokuuta 2014

Etukeväästä loppukesään

Voi voi, blogi on jäänyt ihan heitteille.  Täytyy tehdä tunnustus:kirjoitan blogia feisbuukissa 8)  Tai ainakin blogimaisesti - sinne kun lisää kuvan, niin saa kirjuutella pitempiä lurinoita ja käyttö on astetta helpompaa kuin blogin.  Mutta mistä minä saisin teidät kaikki bloggaajatkin sinne?  Ajatusta täytyy kehitellä.  Mutta siis hengissä ollaan, juhannus on vietetty untuvatakissa ja heinäkuu hepenissä ja ihan pihalla - nyt jymisee ukkonen niin tulin koneelle. Olen edelleen hengissä vaikka kävikin niin, että en parane, nyt toivotaan vaan mahdollisimman pitkää ikää, sillä hoitojen avulla saattaa saada vuosia lisäaikaa.  Ja vuosien aikana voi tulla uusia hoitoja ja ihmeitäkin tapahtuu.  Sairaus itsessään ei vieläkään tunnu missään, hoidot rasittavat, mutta pärjään, ehkä kiitos hyvän pohjakuntoni ja sen, ettei ole mitään muita sairauksia.

Puutarha rehottaa ihan hulluna, vaikka ostan pieniä kasveja en ymmärrä kun ne  muuttuu täällä suuriksi 8)  Ympäristövaikutustako lienee, joutuvat suurien rinnalla pinnistämään ylös?  Marjat kypsyvät vauhdilla ja viinirypäleitäkin taas tulee välivuoden jälkeen...







keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Etukevät

Niin se meteorologi sanoi, kun takatalvesta kysyttiin - että ennustettu kylmenevä on ihan talvea vielä, nyt ollaan saatu vain nauttia etukeväästä.  Ja onhan tämä ollut ihan hämmästyttävää - lunta ei melkein missään enää eikä maaliskuu vielä puolessa välissä.  En uskalla edes ajatella mitä kukkasille kuuluu, jos taas tulee kovat pakkaset ilman lumisuojaa pihalla.

Täytyy vain toivoa parasta.  Sitähän tässä itsenkin suhteen harrastan - kasvaimet on leikattu ja jälkihoito jatkuu toukokuulle, kuvia otetaan joskus huhtitoukokuun vaihteessa ja kaikki positiivinen energia on käytössä, ettei siinä mitään ikäviä ylläreitä näkyisi vaan kaikki olisi hyvin. 

Tänään ostin tomaatinsiemenet ja taimikasvatus alkaa taas tosissaan.  Minähän tässä virittelin itselleni ansan ja sain sen takia urheiluvamman, käsi oli kipsissä kolme viikkoa ja vähän haittasi elämää - tai monella tapaa, en esim. osannut kirjuuttaa koneella yhdellä sormella, kun olen oppinut kymmentä käyttämään 8)  Muutaman pelakuun pistokkaan sentään sain multiin, osa on kasvanut metristä vartta talven hämärissä.

Kiinanruusu kevään odottajaa ilahduttaa, pihahommat saavat vielä puolestani olla, sillä luulen, ihan toivonkin talven vielä voittavan - että saatais kunnon kesä.




Amazing Counters