maanantai 20. lokakuuta 2008

Arpajaisonnea!

Ei voi kuulkaa olla tottakaan, mutta kai se on?!? Annu ja Liinu annujaliinu -blogista pitivät arpajaiset ja voitteko kuvitella: onni potkaisi minua taas ja voitin tällä kertaa Herkulliset huopatyöt -kirjan! Tutut muistavatkin, mutta satunnaisille kulkijoille tiedoksi, että juuri äskettäin sain ihanan joulukirjan toisista blogiarpajaisista. Tässäkin arvonnassa oli sentään melkoinen määrä osallistujia, 133 kappaletta. Selkävaivaisena edelleenkin minusta tuntuu, että tällainen piristää mieltä vielä tavanomaistakin enemmän. Tottahan se ainakin ilahduttaa, mutta nyt kun muuten tuntuu, että onni on minut jättänyt tämä antaa uskoa siihen, että ei sentään ihan kokonaan:)

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Kirjontaa

Pienen kirkonkylämme pienen kirjakaupan alekorista löysin soman ruusukirjan. Kirja on siitä kiva, että kirjontamallit ovat ihan oikeista ruusuista, jotka esitellään myös puutarhanäkökulmasta. En ehkä koskaan tule näitä malleja kirjomaan, mutta kirja on kiva katsella ja lukea:)

Amazing Counters