Ja ensimmäiset krookukset 19.4. !
Joulupukki oli laittanut pakettiin potmakerin, potintekijän, jolla saa kätevästi kääräistyä sanomalehdestä siemenille taimipotin, jonka kanssa voi taimen istuttaa rikkomatta juuripaakkua. Ennen tein niitä milloin milläkin pulikalla tai purkilla, tätä on kumminkin kivempi katsella ja sovitella sisustukseen:] Vielä en ole yhtään siementä kylvänyt - täytyy malttaa puuhastella muuta, sillä pikkutaimille ei vielä valo riitä.
Viherhuoneen pöydällä on mukava puuhastella, ensimmäiseksi laitan joulutähden oikeaan ruukkuun, nyt se on vielä muoviruukussaan tuolla. Parit pelargonit yritän myös pelastaa mullanvaihdolla, ovat aika surkean näköisiä. Lämmin talvi on tiennyt niille liian lämpimiä oloja kuistilla - nyt se vasta jäähtyi, kun tuli pakkanen.
Oikein mukavaa talvenselkää itse kullekin, pukekaahan lämpimästi, ettei iske tauti!
14 kommenttia:
Tää on niin kaunis, ihaillen katson blogiasi. Kiva lukea ja katsella, tulee aina takuuvarmasti hyvälle tuulelle.
Ripa-koiralle myös lämpöinen takki päälle ja iloisia leikkihetkiä mm. jäniksen kera :) Tarkenemisia ja takkatulen lämpöä talveen!
Minustakin pakkanen ja lumi eivät yhtään houkuttele ulos, mutta kaunista sitä on katsoa ikkunan läpi ;-)
Onpa kaunis potintekijä, minusta omani - hyötykasviyhdistykseltä - ei ole alaosastaan noin kauniiksi sorvattu. Joka tapauksessa, hyötykapine jota minäkin käytän tänä vuonna sitten ekaa kertaa!
Voi, KOLME kuukautta!? Aaagh... Olin jotenkin siinä toivossa, että jotakin kukkisi jo helmikuussa... Tällaista se malttamattoman keväänodotus on, joka vuosi!
Tähän aikaan vuodesta olen tyytyväinen ,että asun täällä etelässä ,enkä lainkaan kaipaa paukkupakkasia! Tosin täälläkin on tänään kylmää,mutta aurinkoista ja 15 plussa-astetta, mikä täällä on kylmää! Kauniit kuvat ja mukavaa talvea!
Tarja, kiitos visiitistä:)
Saila, Elsan lempituolista hieno multasihti, siinä on kiva pitää tavaroita sen aikaa, kun taas kohta tarvitaan:)
Yaelian, minustakin siellä Välimeren rannalla +15 päivät ovat joskus tosi kylmiä - pohjoinen tai lumisilta vuorilta puhaltava tuuli menee luihin ja ytimiin!
Tuon potintekijän tuli englannin paketissa:)
Hieno tuo potmaker. Mihin laitat nyt sitten ne venähtäneet pelargoniat kun kuistilla on pakkasta? Minun ainokainen, pikkuruinen on todella surkea näky..
Risulintu, onneksi se ei mene sentään pakkaselle, mutta lämpö laskee kovimmilla pakkasilla lähelle kymmentä, tällaisilla viidentoista kieppeille, kun pitää välioven kiinni.
Ihania kuvia. Kyllä nyt jo lisääntyvä valo antaa paljon.
lämpimästi, joo
Voihan krookus, sais kesä jo tulla. Kivat kuvat sulla ja hienoa kun esittelit sen potintekijän.
Leena, kyllä valo piristää:)
Hannele, teillä taitaa riittää palijo vähempi:)
Elämäni matkat, niin sais:) Tuommoiset potit on tosi käteviä - kaupasta olen pyytänyt niitä isoja muovisia salaatti yms. laatikoita, joihin noita potteja on kätevä pakata.
Moisesta potintekijästä en ole ennen kuullutkaan. Meillä on nyt tuon näköistä kuin tuossa krookuskuvassa.. kyllä se sinnekin kohta ehtii, kevät.
Ensimmäiset siemenluettelotkin tulivat, ja taas muutama uutuus jota pitäisi ihan välttämättä päästä kokeilemaan.
Kun vaan keksisi mitä vanhoista suosikeista karsisi vastaavasti pois.
Sinikukkainen verenpisara on toistaiseksi pärjännyt hyvin viileän huoneen ikkunalla, melkein nukunkin peukku pystyssä että se sinnittelisi vielä muutaman talviviikon yli.
Sirokko, tulee se!
Mk, niin tulivat ja kaikkea kivaa taas löytyy! Hienoa, että verenpisarasi pärjää, minulta nappasi pikkukoira viimeisenkin vihreän. Mutta en minä kyllä ennenkään ole saanut verenpisaraa seuraavaan kesään saakka, että saapi anteeksi:D
Lähetä kommentti