torstai 9. marraskuuta 2017

Syöpäpäiväkirja osa 14

Hengissä edelleen armakset, hellou!  On pitänyt kirjuuttaa ja aina jäänyt, mutta joku oli käynyt kyselemässä kuulumisia niin sain ajaksi ilmoittautua.

Syöpä täytti viisi vuotta juuri että sikälis asiat on hyvällä mallilla, kun ennuste oli kolmeisen vuotta.  Edellinen postaus oli toiveikas leikkausten jälkeen, siitä on aikaa jo puolitoista vuotta.  Syksyyn asti sitä onnea riitti, olikin ihanaa olla virkeänä, kun ei ollut sytoja, mutta kyllä sieltä sitten taas putkahti metastaasi keuhkosta esiin.  Se oli vanhan arven vieressä, joten oliko uutta vai jäänyt vanhasta ei tiedetä, mutta se leikattiin tammikuussa.  Sen jälkitarkastuskuvassa olikin sitten metastaasi alavatsalla.  Sitä sädetettiin keväällä, mutta elokuun kuvassa se oli edelleen ja lisäksi oli maksassa kaksi uutta.

Kyllä siinä taas uhkasi mennä sisu kaulaan.  Onkologi tarjosi sytoja, mutta minä kinusin, että jos vielä leikattaisiin.  Noh, hän laittoi lähetteen maksakirurgille - siinä luki:koska potilas haluaa. Leikkaus tuli ja olen nyt toipilaana siitä.  Maanantaina on onkologi ja koska leikkauksesta toipuminen sujui edelleen tosi hyvin toivoisin, että se alamahan öttiäinenkin leikattaisiin vielä...

Muuten elämä on mallillaan.  Lapsilla on kaikki hyvin ja toinen lapsenlapsi syntyi viime tammikuussa, toinen pikkuinen tyttö.  Puutarha rehottaa ja viime vuonna kävi toimittajakin ja Maalla-lehdessä oli ihan kiva juttu meidän pihasta keväällä.

Reissattukin on - Lontoossa lapsia katsomassa, Espanjassa, Lontoossa, Sardiniassa, Lontoossa...😀  Ja pojan perhe oli viime kesänä toista kuukautta meillä, poikakin piti vanhempainlomaa.  Eli täyttä elämää ja edelleen suunnittelen eloa eteenpäin - kun saa tietää aikatauluja hoidoille haluaisin pyörähtää jossain välissä Lontooseen pieniä tyttöjä katsomaan, kun jouluna vasta tulevat tänne käymään.

Kesämuistoja Sardiniasta pienimmäisen ristiäisreissulta, siellä saatiin pari viikkoa aurinkoa, kotomaassahan sitä oli aika niukasti.



14 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ai kun on ihana tuo Sardinian rantakuva! Juuri sellaista, mitä tarvitaan, kun täällä on pimeää ja kylmää.
Toivottavasti saat vielä leikkauksen vatsalle. Olet todellinen taistelija! Sinulla on niin kovin paljon, mitä varten taistella ♥ Mukavaa toipilasaikaa!

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Voi miten kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa. Himpuran jutut, jättäisivät nyt sinut jo rauhaan.
Onnea tuplamummiudesta, toivottavasti pääset pian taas Lontooseen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Inkivääri, olen se Anonyymi, joka kyseli kuulumisiasi muutama hetki sitten.
Miehelläni on samankaltainen tilanne kuin sinulla oli aikanaan. Hänellä on kaksi suolistosyövän etäpesäkettä toisessa keuhkossa. Nyt etsin tietoa laserleikkausista, joita Suomessa ei tehdä.
Olisin todella kiitollinen, jos voisin lähettää sinulle muutamia kysymysiä vaikka sähköpostilla? Onnistuisiko sellainen?

SusuPetal kirjoitti...

Sinä sisukas, ihana nainen!

Kaikkea hyvää, pysyt ajatuksissani.

RaijaAnnikki kirjoitti...

Haleja ja voimia sinulle.

lepis kirjoitti...

Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa Inkivääri! Urheuttasi ihailen ja toivon sydämestäni että pääset vielä mollukoista eroon ja saat täyden elämän takaisin. Ihanaa oli lukea, että se kuitenkin on sitä! Lämpimät halaukset!

Inkivääri kirjoitti...

Saila, onhan tässä matkalla sisuakin tarvittu.

Outi, kiitos, toivon kovasti. Onneksi on näköpuhelut, mutta eihän se korvaa halausta.

Anonyymi, ikävä kuulla miehesi tilanteesta! Totta kai voit laittaa minulle mailia - inkkis@gmail.com

Susupetal, se antaa voimaa!

RaijaAnnikki,kiitos!

Lepis, toivotaan niin!

Jael kirjoitti...

Hyvä kuulla että pääsit leikkaukseen poistamaan niitä metastaaseja, ja toivottavasti pysyvät poissa vastaisuudessa. Toivon sinulle hyviä vointeja ja jaksamisia.
Onnittelut uuden pikku lapsenlapsen johdosta:) Minullekin syntyi sellainen nyt syksyllä.

Kivisen Vilma kirjoitti...

Olen blogiasi satunnaisesti seurannut. Ja ilahduin,kun yhtäkkiä uusi blogikirjoitus ilmestyi! Voimia sinulle!

Hannah kirjoitti...

Ihanaa kuulla sinusta pitkästä aikaa Inkivääri! Lämpöiset onnittelut tuplamummiudesta, isovanhemmuus antaa varmasti valtavasti iloa ja elämänpaloa.
Toivottavasti näet taas pian pikkuiset. Liikutuksella luin muutoinkin kuulumisiasi, niin täyttä elämää!!

Voimia toipumiseen ja syöpäöttiäisten hävittämiseen. Valoa ja kaikkea kantavaa marraspimeään ja joulunodotukseen♥

Satu kirjoitti...

Kaikkea hyvää sinulle!!

Harakka kirjoitti...

Onnea uudesta lapsenlapsestasi, he ovatkin elämän parhautta!
Toivon kaikkea hyvää sinulle ja toivon, että se öttiäinenkin vielä leikattaisiin,koska hyvin on mennyt edellisetkin leikkaukset.
Voimia sinulle ja perheellesi raskaan sairauden voittamiseen!
Myös rauhallista ja hyvää Joulun aikaa!

Maria kirjoitti...

Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

Joelinda kirjoitti...

Hieno ja hyvin kuvainnollistava. :)

Amazing Counters